keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Neulosta äidille ja pojalle

Minä en tykkää yhtään keinokuituisista neuleista, hiostavat ja sähköistyvät.
Pelastus, kotimainen puuvillaneulos!

Siitä syntyi itselle tunika ja pojalle huppari.





Poitsun huppari, Ottobre 4/2013 Beagel boy 104cm. Hupun tein enemmän ristiin meneväksi niin suojaa kaulaa jos käyttää takin sijasta ulkona, muuten kaavan mukaan. Neulokset Majapuulta ja resori Jätti-rätti.





Oman tunikan tein vanhan neulepaidan pohjalta joka muuntui matkan varrella. Lisäsin pääntielle korkean kauluksen johon tein nappilistan napinläpineen. Muutaman korjauksen sain tehdä ompelun jälkeen, mutta tykkään tosi paljon tästä! Vielä hieman viilausta niin saa itselle sopivan paitakaavan omaan makuun. Paratiisin puutarha-neulos Versonpuoti ja resori Majapuulta.




Mukavaa loppuviikoa!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Salainen vaateystävä

Saumanvarassa on toisen kerran järjestetty salainen vaateystävä vaihto. Tähän oli pakko osallistua, kun viimeksi tykkäsin myös.

 Jokainen osallistuva teki siis toiselle salassa jotain saajan mieltymyksien mukaan ja myöhemmin paljastettiin tekijä. Kun osallistui yhdellä paketilla niin tehtiin yksi isompi juttu ja pienempi, minä halusin nyt kaksi pakettia että kaikki lapset saisivat jotain. Poika jäi ilman mutta ei se haittaa :)

Me saimme tällaiset ihanuudet!




Kesätunikat molemmille tytöille ja nuoremmalle kassi ihanin yksityiskohdin, vanhemmalle lierihattu puuvillasta. Ja kaikki oli juuri oikean kokoisia.




Minun toiselle salaiselle ystävälle tein pojan t-paidan ja shortsit 110cm Ob 3/2013 Brave fireman ja Sporty pocket. Kankaat/tarvikkeet Viljaminpuoti, Kvk, Majapuu, Jätti-rätti ja Royal-tuote.






Ja lippahuivin, kaava oma ja trikoo Sashop.




Toiseen pakettiin tein myös lippahuivin ja kesämekon 80/86cm Autumn bouquet 4/2012 kaavalla omin muutoksin. Hihamallin tein Tehtaamon ohjeistuksella ja laskosvinkin nappasin Karkelot-blogista. Kankaat/tarvikkeet Sampsukka, Marimekko, Royal-tuote, Kangastukku ja Jätti-rätti.





Jos näitä vaihtoja vielä järjestetään niin osallistun ehdottomasti taas mukaan. :)




perjantai 14. helmikuuta 2014

Rings

Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!

Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi.
Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.
Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.
Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan. Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.

Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!

ps. Tätä viestiä saa jakaa!

ps. Tätä viestiä saa jakaa!

Huutokauppakansioon pääset tästä!


Minä osallistun huutokauppaan tällaisella setillä.




Tunika ja collegehousut tytölle koossa 122/128cm.




Värinä housuissa aniliinin pinkki joustocollege ja ihanan kesäinen rings candy jersey. Tunikan malli Hoops muokattuna ja housuissa oma kaava. Kankaat/tarvikkeet Majapuu, Nimipyyhe, Royal-tuote ja Jätti-rätti.

Tässä pari sovituskuvaa, malli n.118cm normaalivartaloinen.





Huutoiloa kaikille! <3



tiistai 11. helmikuuta 2014

Lämmikettä

Täällä etelän suunnilla on talvi ollut mitä on. 

Tytöllä ollut vain fleecevuorellisia pipoja jotka sähköistävät ikävästi hiukset meillä ainakin. Näihin ilmoihin on siis tarvittu hieman kevyempää pipoa kouluun.




Trikoinen pipo jossa bambucollege vuori joka ei sähköisty ja on antibakteerinen, koristeeksi aplikoisin siivet glitterilycrasta. Kankaat/tarvikkeet J-R, Kangastukku, Nimipyyhe ja Move.

Tuubin yritin tehdä itselle mutta tulikin neidolle sopiva :D. Lankana Novita hile ja yksinkertainen helmineule pyöröpuikoilla tehtynä.




Aikuisten lapaskaava oli joululahjoina suosittu. Lasten kaava kokeilussa ja hieman saa vielä muokata. Nämä menee omaan käyttöön jos peukalo ei ahdista. Kankaat/tarvikkeet Kangastukku, Move, Royal-tuote, Linnan-kangas ja Inspiraatio.




Kun ensimmäinen tuubihuivi oli pieni niin piti tehdä uusi itselle. Tämä samoin Novita hileestä mutta eri värissä.




maanantai 3. helmikuuta 2014

Arvonta Jumppis....

Nyt on vaivannut paha jumi ja ajanpuute....

...mutta nyt arvontavoitto valmiina.

Toiveena oli siis 116cm jumpsuit pojalle.




Kaava Ob 4/12 muokkasin haaraa rennommaksi relaxed fit kaavaa mukaillen. Toivottavasti istuu käyttäjälleen kun itseltä puuttui tämänkokoinen malli :). Piristeeksi aplikoin punaisia tähtiä sinnetänne, paikallisesta ompeluryhmästä saatu vinkki. 





Vetoketju onnistui mielestäni hyvin, paitsi tuo yläosa toivottavasti ei haittaa käyttöä. Tein ekaa kertaa vetoketjulistan ja se toi ongelmia kun ei viitsi katsoa ohjetta. Ripustuslenkkiin laitoin tähtitikkiä.




Neuloksen sponsoroi Majapuu, raitatrikoo Tukholman Ohlssonsilta, resori ehkä Royal-tuotteelta.




torstai 16. tammikuuta 2014

Butterfly

Olen jemmannut itselle kangasvärejä kun oli idea mutta kokeilu vain jäi. 

Nyt tartuin tuumasta toimeen ja tein lokakuulta leikattuna olleet paidan ja hameen samalla valmiiksi. 

Paita olisi yksivärisenä ollut tylsä niin tein perhosia siihen lasten Topmodel vihkojen sapluunoilla. Kaveriksi tein paksusta trikoosta houstut pitkillä resoreilla. Kankaat Jätti-rätti ja Majapuu. Kaavat omia.





Piristykseksi kokeilin kanttauksia ja helman tehdä eri tavalla. Saumuroin ensin toisen reunan, sitten kiinnitin nurjalle, käänsin kanttauksen oikealle ja tikkasin kaksoisneulalla päältä. Tuo kivaa ilmettä yksiväriseen kun laittaa eri langanvärin kuin kangas. Hihansuihin kiinnitin trikookaitaleet niin että saumuriommel näkyy päällä ja tikkasin kaksoisneulalla vielä päältä, helma tehty samoin.




Pussihelmainen hame onnistui myös kivasti mutta ei tyystin ilman virheitä.





Kangasväreillä tekeminen oli kivaa, täytyy ottaa lapset myös mukaan seuraavaksi.



maanantai 13. tammikuuta 2014

Minttu ja Ville


Kappas vaan Minttu sekä Ville,
kahdestaan lähti hippasille,
toisistaan huolta vaan ne pittää ei nää ne muuta mittään.
Kappas vaan Minttu sekä Ville,
pihkaantuu näyttää ihan sille,
tismalleen toisilleen ne soppii,
pannaan ne pussaus koppiin.

Niin se Jonna Tervomaa joskus lauloi :)


Oi, tämä kangas meinasi mennä minulta ihan ohi. 
Aivan mahtavan hienoa!





Nuoremmalle neidolle tuli kellohelmainen mekko, yhdistin peruspaidan ja kellohelmaisenhameen kaavan, hihoista tehtiin 2/3 mittaiset. Tyttömäisyyttä lisää puuvillapitsi helmassa ja hihoissa. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa kaulaan framilonkäännettä kun sopivaa resoria ei ollut. Se oli helppo tehdä ja näyttää hyvältä jos ei venytä liikaa ;). Minttu ja Ville jersey Mussukoilta.




Kaveriksi tehtiin joustofrotee leggarit pitsisomisteella. Leikkasin kaavan keskeltä pidemmäksi ja poikki, saumaan lisäsin pitsin ja kummparin rypyttämään. Tein lahkeista liian sopivan mittaiset niin käännettä en saanut tehtyä nätisti. Joustis Kangastukusta ja pitsi myös.





Ja tämän tytön kanssa on aina niin hauskaa kuvailla :). On selvästi perinyt isin huumorintajun ja luonteen, tulee hauskoja kuvia.

Mukavaa viikonalkua!




torstai 9. tammikuuta 2014

Tuliaisia ja arvonnan tulokset

Pääsimme käväisemään joulukuun lopussa päiväreissulla Tukholmassa ilman lapsia. Mukavaa seuraa ja paljon shoppailua! :D

Pitihän sieltäkin yksi kangaskauppa etsiä.
Kävin keskustanalueella Ohlssonsilla pienillä ostoksilla. 




Mukaan tarttui raidallista jerseytä kahdessa värissä ja leppäkerttu jerseytä. Sellainen tuuri myös oli että sain -20% alennusta, osuin oikeaan aikaan paikalle ;). Hintataso oli myös hieman Suomea edukkaampi ja valikoimaa oli kivasti. Enemmänkin olisin katsellut mutta seuralaiset eivät välittäneet kankaista niin tein aika pikaiset valinnat. Menen kyllä uudelleen käymään jos Tukholmaan eksyn.

Tässä tuotos tuosta musta/valkoraidallisesta jerseystä mekko tai piti olla tunika itselle. Kaava Sk 9/2011, malli 8 koossa 38. Jätin pääntieltä vastalaskoksen pois kun se ei sopinut rintavalle, hieman tuo venyy mutta ei se minua haittaa. Näin lyhyenä vajaat 160cm tuo malli on enemmänkin mekko olisi siis kannattanut paremmin tarkistaa pituus. Leikkasin vielä jälkeenpäin rinnan alle nauhakujan ja laitoin siihen trikookudenauhan kuromaan leveyttä pois. Sirkat tähän piti tulla mutta eihän se onnistunut jos sitten seuraavalla kerralla. Musta trikoo ehkä Kangastukusta.





Ja 1-vuotis arvonta suoritettu!

Voittajaksi valikoitui tyttösen valitsemana Rouva routa, onnea!
Otappa yhteyttä heidi.kivela1@gmail.com niin saadaan palkinto työn alle ja oikeaan paikkaan.

Kiitos kaikille arvontaan osallistujille! Ja sen aikana tuli kivasti uusia lukijoita lisää, Tervetuloa mukaan! Teidän kommentit piristävät mieltä aina ja kannustavat jatkamaan eteenpäin. 



maanantai 6. tammikuuta 2014

Pieni morsiusneito

Sain kunnian tehdä kummitytölleni morsiusneidon mekon, tätinsä häihin. Kankaana käytettiin Mummon vanhaa vihkimekkoa ja jotain uutta. Kaava on uusimmasta Ottobresta mukattuna ja kokona 80/86cm.






Lisäsimme alimmaiseen helmaan pitsinauhaa ja piste iin päälle on pitsivetoketju takana<3





Mekon kangasta vielä riitti niin siitä valmistui myös sormustyyny neidon kannettavaksi. Tässä rekvisiitta sormukset.





Aivan upeaa päivää hääparille viikonlopulle!!!! <3 <3 <3


Tänään on vielä hetki aikaa osallistua arvontaan :)




lauantai 4. tammikuuta 2014

Mustikkamaa

Osallistuin toista kertaa perjantai-illan veivaukseen. Aiheena oli max. 4 saumaa mutta vahingossa tein matkalla viidennen kun mieli muuttui huomasin kuvatessa :).

Tässä mustikkatunikani.





Kaavapohjana on tämä ja muutin mallin olkasaumattomaksi. Tuli hieman tuollainen lapakkomallinen paita kapeammalla uumalla :). Sain kankaan Viljamin salaisesta paketista ja en niin tykkää väristä sopi hyvin kokeiluluontoiseen kaavaan mutta jos mieli muuttuu kun käyttää paitaa, katsotaan. Ja pala ei ollut täysleveä niin tein pitkät hiharesorit mittaa tuomaan lisää. Resorin alkuperä unohduksissa.




Eteen rintojen alle laitoin kuminauhan niin poisti kivasti yökkärimäisyyttä ja niin sain laskettua kaula-aukkoa. Sen seurauksena tunika kyllä näyttää edestä pidemmältä.

Kaulalle tein kaksinkertaisen resorin joka menee edessä ristiin. Tämä tulee kyllä muissakin paidoissa käyttöön ehdottomasti, tykkään! Ja on muuten helppo tehdä!




Tällainen veivi tälläkertaa, pitää useammin osallistua tähän virtuaaliseen ompeluiltamaan :).

Hyvää viikonloppua ja käykäähän vielä osallistumassa arvontaan!!!!