Näytetään tekstit, joissa on tunniste huppari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huppari. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. syyskuuta 2015

Verryttelypuku vol. 2 ja 3

Nyt pääsevät kaikki lapset syysliikuntaan uudella verskapuvulla. 
Nämä piti olla jo kesällä valmiita, hups!
Sain siis viimein juniorin puvun myös tehtyä loppuun. Vanhimman puku on jo ollut tovin käytössä mutta on unohtunut kuvata.

Kaupoissa on suhteellisen vähän tarjontaa verskapuvuista. Tai jos niitä löytyy niin ovat kalliita urheilumerkkejä joihin en raaski satsata. Niimpä kävin paikallisesta Jätti-rätistä ostamassa halpaa pritexiä (vain 5€/m) siitä syntyi toimivat puvut kaikille kolmelle. Ensimmäinen puku löytyy täältä.



Vauhtiherran kuvaaminen on jo haastavaa, nyt houkuteltiin lelujen kera terassille. :)


Takin kaava on Funny fox 104cm Ob 4/2012 ja housujen kaava oma. Lantiolla olisi saanut olla enemmän väljyyttä, nyt sopivat juuri eikä alle saa muuta välivaatetta. Olin tehnyt housuista liian matalat niin lisäsin resorin vyötärölle ja nauhan kiristämään, jos enää tarvitsee.

Hupussa on Noshin raitaa ja raitaresorit ovat Kankaamosta.


Taskuissa saumuriommel reunassa ja päältä ommeltu kaksoisneulalla kiinni.



Vanhemmalle tytölle kokeilin uutta takkikaavaa Uranus 134cm Ob 6/2008 mutta olisi pitänyt käyttää samaa vanhaa. Tuli kyllä ihan kiva malli mutta reilu mitoitukseeltaan niin näyttää päällä telttamaiselta. Housuissa oma kaava.

Hupun tähtitrikoo Kankaamosta ja resorit myös.





Seuraavaksi listalla olisi treenitoppi tytön kaverille lahjaksi. Ajattelin laittaa etukirjaimen taakse koristeeksi kangasväreillä tai glitterillä, katsotaan miten saan toteutettua sen. 


Mukavaa viikkoa! :)


-Heidi


perjantai 1. toukokuuta 2015

London huppari

Kesä tekee tuloaan ja takit heitetään narikkaan.
Joku takin korvike kumminkin täytyy olla alkukesästä ja viileille kesäilloille.

Tässä pojalle uusi hupparitakki London joustocollarista jota saa Majapuulta.



Vauhdikasta menoa kiippiksessä. :)


Kaava on Ottobre (ilmoitan lehden kun löydän sen) , koko 104cm. Tässä kaavassa on hauskat taskut edessä. 


Hupun vuorina ja taskuissa Noshin raitaa. Kuviokin kohdistui aika hyvin vahingossa tuohon eteen. ;)



Oikein hyvää Wappua teille!

Ps. Seuraavaksi palaan arvontavoiton kanssa. Löysin aivan ihania kankaita siihen.



-Heidi

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Räsymatto

Kankaiden yönä tilasin siskon kanssa Verson Puodilta muutamaa kangasta.
Räsymatto -kuosi on ollut ensimmäisestä ilmestymisestä haaveissa mutta olen jäänyt ilman. Nyt sain sitä, musta harmaana, ihanaa!


Tunikaa ajattelin tehdä kankaasta mutta muutin suunnitelmat ja tein hupparin.



Luulin tekeväni lyhyemmän mutta pituutta tulikin suunniteltua enemmän. Ihan kiva tämä on kyllä näinkin. :) Kaava on oma ja siihen lisättynä lasten Skyline hupparista kietaisuhuppu, hieman muokattuna. Hupun vuori Noshin vinoraitaa.



Tilkkusista tein tytön kaverisynttäreille Animator -nukelle vaatteita. Muutama hame, halterneck toppi ja leggarit. Leggarit on sukista tehty ja muut summissa saksittu.






Tarvikkeet Verso, Nosh, Jätti-rätti, Biltema ja Nimipyyhe.


Rauhaisaa pääsiäisen loppua teille!



-Heidi

torstai 1. tammikuuta 2015

Nappeja vai renkaita?

Oikein hyvää Uutta Vuotta!!!!!


Sain ihanan ompeluystävän kautta tilattua Verson nappijoustocollaria, ostin kaikkia kolmea väriä ;). Minusta kuosi on yksinkertaisuudessaan hieno, sen on suunnitellut Leena Renko. 
Kysyin pojalta tykkääkö kankaasta niin tokaisi 'juu, tässä on renkaita!' eli näkemyksiä voi olla myös monia. :)

Tämän piti kyllä valmistua jo jouluksi mutta tulikin uuteen vuoteen päälle.

Hupparin kaava Ottobre 4/2014 Fearless Eagle 98cm. Punaisen kaveriksi valitsin vihreän, aika tonttumainen mutta poika kyllä tykkää.




Helma takaa hieman pidempi ja hupussa vuorena sydämiä.


Kuvat ovat nyt entistä huonompia kun poika ei jaksaisi niissä olla paikallaan. Nyrkkeilyä myös lopuksi, niin totinen irvistys kyllä. :)



Niin ja blogin vuosipäivä meni edellispäivänä, kaksi vuotta tullut jo täyteen. Yritän kehitellä jonkun kivan arvonnan pystyyn teille.



-Heidi

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kaivurimies

Minulla on tapana aina leikata useampi ompelus valmiiksi ja surautella sitten kerralla enemmän.

Joskus tuo ei vain toimi ja työt odottavat ompelijaa pidemmän aikaa. Tämä huppari on myös odotellut muutaman kuukauden mutta paita ja housut valmistuivat heti leikkaamisen jälkeen.



Nyt oli poika erityisen innoissaan uusista vaatteistaan, etenkin kaivurihupparista.
Huppari Ottobre 6/13 Huntsman, koko 92/98cm. Tämä oli kyllä reilun kokoinen mutta kiva malli. Neulos Majapuulta, resorin alkuperää en enää muista.



Poika on nyt jäänyt vähemmälle vaatepuolella ja kaapissa on kovin tyhjää. Täytteeksi ja tarpeeseen myös pitkähihainen paita pitkillä resoreilla ja collegehousut todella kivalla Mock denim kaavalla, Ottobre 4/14. Piadan kaava oma 104cm ja housut 98/104cm. Päärynät Majapuulta ja ihanan pehmeä joustocollari tuntemattomasta paikasta. Niin harmittaa kun en muista mistä on.



Tänne on myös tullut uusia lukijoita, ihanaa! Ja tervetuloa! :)


-Heidi

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Farkkujersey pojalle

Kävimme lomalla Mummin luona pohjoisempana. Sinne ei luvattu kovin lämmitä ilmaa niin pitkiä lomavaatteita tein mukaan.

Pojalle huppari ja haaremit Noshin farkkujerseystä. Tykkään materiaalista vaikka ei niinkään näytä farkulta, paksumpaa kuin trikoojersey. Kyseisessä kaupassa olisi kyllä muitakin niin ihania kankaita <3.



Hupparin kaava Ottobre 4/12 Funny fox kavennettuna ja haaremit omasta kynästä (jotka ovat aika leveät). Hupussa vuorina norsuja, materiaalit Nosh, Jätti-rätti ja Majapuu.


Kaveriksi näille paita ribbneuloksesta, kaava oma.




-Heidi

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Polka dots huppari

Nuoremmalle neidolle hupparitakki tarpeeseen. Näillä juhannuskeleillä tätä tarvittiin.




Hupparin kaavana Funny fox 4/2012 pienillä muutoksilla. Materiaalit Kangashamsterit, Majapuu, Sampsukka, Jätti-rätti.





Me lähdemme karavaanareina viettämään keskikesän juhlaa useamman perheen voimin maalle.

Oikein hyvää Jussia kaikille ja olkaahan nätisti!! :D



-Heidi

lauantai 3. toukokuuta 2014

Siskon verskapuku

Voihan verskat!

Ajatukset eivät olleet mukana kun tätä settiä aloin tekemään. Tästä siis piti tulla pikkusiskolle takki ja housut mutta eihän verkkarikangas veny niinkuin trikoo niin housut olivat liian kaposet.

Isosisko sai sitten toisen puvun itselleen. Seuraavat sitten pienemmälle.




Tein puvun kotona löytyvistä materiaaleista niin vetoketjukin on harmaa kun muuta ei löytynyt. Kaavana Funny fox 4/2012 pienin muutoksin, housukaava oma, materiaalit Jätti-rätti, Majapuu, Kvk ja omat kätköt.




Helmaan tein resorin vetoketjun pituuden mukaan, olisi voinut olla hieman matalampi. Taskun reunat on ensin saumuroitu ja kiinnitetty kaksoisneulalla. Ilme lähes samanlainen kuin peitetikkikoneella.




Ompelemisiin taas! :)




perjantai 25. huhtikuuta 2014

Haasteellinen veivi...

Pääsiäinen meni meillä keskimmäisen synttäreitä vietellen perheen, kummien ja sukulaisten seurassa. Sen vuoksi hieman hiljaisempaa blogimaailmassa.




Tilausompeluita hieman olen tehnyt mutta omat jääneet hieman paitsioon, mutta jotain edes sain valmiiksi.

Tämän viikon Savaway oli haastaa kanssaompelija tekemään saman aiheen mukaan jokin ompelus. Minä haastoin Mariiqan mukaan tekemään jotain missä on vetoketju, hänen bloginsa löytyy täältä. Minulla nuo vetoketjulliset työt jää usein tekemättä, sitten pakon edessä usein vasta.

Minulla on ollut leikattuna huppari jo pitkän aikaa isommalle neidolle niin päätin tehdä sen valmiiksi. Sopii hyvin kouluun ulkoliikuntatunnille jotka alkoivat tällä viikolla myös.




Kaavana Ob 4/2012 Funny fox 110/116cm pidennettynä, collarit oma kaava. Tämä oli sopivan kaponen kaava hoikkeliinille 127cm neidolle, uskon että tehdään kesäksi vielä toinenkin.

Huppuun pääsi hertta seikkailemaan, osaa hieman väritelty kangastussilla.





Taakse tein glitterisilityskalvosta perhosia liitelemään. Materiaalit Jätti-rätti, Sampsukka, Kangastukku, Inspiraatio ja oma jemma.




Mukavaa viikonloppua!




keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Neulosta äidille ja pojalle

Minä en tykkää yhtään keinokuituisista neuleista, hiostavat ja sähköistyvät.
Pelastus, kotimainen puuvillaneulos!

Siitä syntyi itselle tunika ja pojalle huppari.





Poitsun huppari, Ottobre 4/2013 Beagel boy 104cm. Hupun tein enemmän ristiin meneväksi niin suojaa kaulaa jos käyttää takin sijasta ulkona, muuten kaavan mukaan. Neulokset Majapuulta ja resori Jätti-rätti.





Oman tunikan tein vanhan neulepaidan pohjalta joka muuntui matkan varrella. Lisäsin pääntielle korkean kauluksen johon tein nappilistan napinläpineen. Muutaman korjauksen sain tehdä ompelun jälkeen, mutta tykkään tosi paljon tästä! Vielä hieman viilausta niin saa itselle sopivan paitakaavan omaan makuun. Paratiisin puutarha-neulos Versonpuoti ja resori Majapuulta.




Mukavaa loppuviikoa!

tiistai 14. toukokuuta 2013

Hopoti hopoti hopoti hoi....

Hopoti hopoti hopoti hoi, varsa hypäten hirnuu
kopoti kopoti kopoti koi, voita Valpuri kirnuu
voin minä voitelen leivälle, leivän vien minä varsalle
sitten ei varsani pelkää -oi jospa pääsis sen selkään.




Huppari kolmikosta on nyt toinen myös valmiina (kolmas seuraa kun saa aikaa sen tekemiseen). Tähän valikoitui kankaaksi Majapuun Kamomillaheppa ja palloneulos, resorit myös samaisesta paikasta, pilvijersey Royalkestolta eli Neppi.fi, koriste ripsinauha Tiimarista ja vetskari omista varastoista. Hupparin kaava on lehdestä ob 3/2013 Rest piece 122/128cm pienin muutoksin. Tämä oli ihan kiva malli mutta meidän rimpulalle taas kerran leveä saisi ottaa leveyden monta kokoa pienemmästä. 






Kaveriksi tein kierrätysfarkut ihanasta vaaleanharmaasta stretch-farkusta mutta leveys ei riittänyt niin sivuille tuli mustasta rypytys koristesuikaleet. Ajattelin tehdessä että ei taida tytölle kelvata mutta olikin ihan mieluiset. Kaava oma, tarvikkeet JR/omat kätköt.





perjantai 3. toukokuuta 2013

Pieni oranssi palomies

Kevät on jo lämpenemässä ja meiltä puuttui kiva hupparitakki pojalta. Samalla tein kauppareissuille/kyläilyyn paremmat housut samaan sävyyn tästä kankaasta piti tulla siskolle housut, niin ne suunnitelmat muuttuu :). Ja vielä kesää ajatellen lyhythihainen body niin on koko setti valmis.









Body on tehty Ottobren 3/13 Baby Whale kaavalla, kokona 92cm poika n.85cm. Kasvuvaraa löytyy ja varsinkin tuota pituutta tässä on reilusti ja leveyden ottaisin kokoa pienemmästä. Keltainen stretch-trikoo Ek, raidat Marimekko ja resori/tarvikkeet omista varastoista.

Housut on tehty myös lehdestä 3/13 Summer Pull-ons kaavalla ja sama 92cm koko. Tämä on aika slimmi malli ja ei sovellu niin hyvin vaippapyllylle. Lisäsin vyötärölle reikäkuminauhan vain taakse ja sivuille napit säätämistä varten. Joustofarkku tilattu Käpyseltä.




Ja saimme vihdoin näitä Majapuun palomiehiä meille, niin ihania <3. Kaavana Ottobre 4/12 jumpsuit 86cm muokattuna, pallot ja resori samaisesta paikasta ja tarvikkeet JR/omista kätköistä.




Hyvää alkavaa viikonloppua!