Olen huomannut että ompeluryhmässä on aika ajoin kysytty lippahuivin ompeluohjetta.
Ajattelin nyt jakaa oman tapani teidän kanssa.
Olen huono neuvomaan ja antamaan ohjeita mutta toivottavasti saatte jutustani selvää. :)
Aloitetaan siis!
1. Leikkaa huiviosa kankaasta, itselläni käytössä kankaasta leikattu kun teen näitä aika paljon. Voit muuttaa kokoa pidentämällä etureunaa haluttuun päänympärykseen. Tai pienentämään niin että otat kaavan taitereunan yli että täsmää päänympäryksen kanssa. Huivin koko on sopiva -3cm päänympärys. Minun käyttämäni trikoo on Majapuulta ihanaa minttua ruusua.
2. Leikkaa lippa kaksi kertaa kankaasta.
3. Leikkaa molempiin lippaosiin ohuempi kuitutukikangas. Ja väliin vahvempi puuvilla osa vinoon leikattuna. Itse käytän sellaista Ikean vahvaa lähes markiisin tyyppistä puuvillaa.
4. Asettele lipan osat niin päällekäin että vahvikekangas tulee yläpuolen alle. Ompele ne kiinni paininjalan reunaa seuraten. Tee aukileikkauksia noin 2cm välein kaarevaan reunaan.
5. Käännä kappaleet ja tikkaa päällipuolelta kaareva reuna sopivalta etäisyydeltä. Leikkaa toisesta reunasta ylimääräiset kankaat niin että kiinnitysreunasta tulee siisti.
6. Merkkaa huiviin ja lippaan keskikohta, kohdista ne. Ompele lippa huiviin kiinni lipan päältä ommellen, paininjalan etäisyydeltä.
7. Käännä huivin etureuna 1cm ja huolittele kaksoisneulalla tai peitetikkikoneella.
Samalla lipan reuna kiinnittyy huiviin.
8. Seuraavaksi huolittele ulkoreunat samoin 1cm reunaa kääntäen. Tuonne alun kaarevaan kotaan pari aukileikkausta.
Tässä tekniikkani kulman ompeluun.
9. Yhdistä huivin pitkänsivun päät, minulla on tuolla välissä ompelumerkki myös. Tässä kohtaa voit tarkistaa myös onko koko sopiva. Eli taita huivi kaksinkerroin ja mittaa etureunasta koko jossa lippa.
10. Käännä sauma auki niin että suorat ompeleet näkyvät päälle ja ompele päällipuolelta saumavarat kiinni.
Ja tältä huivi näyttää valmiina nurjalta.
Tässä vielä mallin päässä.
Kun teette huiveja niin olisin kiitollinen että mainitsette mistä alkuperä on.
Ja olisi oikein kivaa nähdä muiden ompelijoiden huiveja myös!
Kaavaa voisin korvausta vastaan piirrellä jos kiinnostusta löytyy. Viestillä Facebookin kautta tai sähköpostilla tavoittaa.
Kaava on vain yksityiseen käyttöön tarkoitettu!
Oikein mukavia kesäpäiviä teille!
-Heidi