torstai 16. tammikuuta 2014

Butterfly

Olen jemmannut itselle kangasvärejä kun oli idea mutta kokeilu vain jäi. 

Nyt tartuin tuumasta toimeen ja tein lokakuulta leikattuna olleet paidan ja hameen samalla valmiiksi. 

Paita olisi yksivärisenä ollut tylsä niin tein perhosia siihen lasten Topmodel vihkojen sapluunoilla. Kaveriksi tein paksusta trikoosta houstut pitkillä resoreilla. Kankaat Jätti-rätti ja Majapuu. Kaavat omia.





Piristykseksi kokeilin kanttauksia ja helman tehdä eri tavalla. Saumuroin ensin toisen reunan, sitten kiinnitin nurjalle, käänsin kanttauksen oikealle ja tikkasin kaksoisneulalla päältä. Tuo kivaa ilmettä yksiväriseen kun laittaa eri langanvärin kuin kangas. Hihansuihin kiinnitin trikookaitaleet niin että saumuriommel näkyy päällä ja tikkasin kaksoisneulalla vielä päältä, helma tehty samoin.




Pussihelmainen hame onnistui myös kivasti mutta ei tyystin ilman virheitä.





Kangasväreillä tekeminen oli kivaa, täytyy ottaa lapset myös mukaan seuraavaksi.



12 kommenttia:

  1. Tosi kivan setin olet tehnyt - käytännöllisen ja nätin! Eikö ole ihan parhaita nuo lasten sabluunat tuohon painamiseen, itsekin olen käyttänyt niitä. Tuo kanttausideakin näyttää kivalta, täytyypä kokeilla itsekin, kun on trikoo-ompelut käynnissä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käytännöllisiä vaatteita nyt arkena enemmän käytössä ja lapset kasvaa nyt liikaa :) eli pulaa on! Ne oli tosi hyvä ja löysin disney-aiheisia Prismasta viimeksi :). Olla hyvä!

      Poista
  2. Hyvä idea nuo Top Model kalvot, pitää kokeilla varmaan itsekin! Hienoja tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemaan vain, säästyy kun ei tarvitse sabluunoita ostaa erikseen :)

      Poista
  3. Aivan ihanat housut! Näistä inspiroituneena tämän malliset tulivat meillekin - ja lisää tulee aivan varmasti! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos! Oi kuinka tulee hyvä mieli kun joku saa täältä myös inspiraatioita.

      Poista
  4. Kaunista! Mullakin on nuo kangasvärit tossa pöydällä kummitelleet jo pidemmän aikaa... (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidu! :) Ekassa pesussa vain kävi niin että värit haalistui eli taisin silittää kuvioita liian vähän aikaa. Tekemällä oppii! :D

      Poista
  5. Nuo housut on aivan mahtavan malliset! Ja keltainen väri ihan lemppareita! Kirkas keltainen sopii tosi hyvin harmaan kanssa mikä hieman rauhoittaa sitä. :) Mistä noin kirkasta keltaista trikoota saakaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on jokin keltainen kausi, tykkään kovasti myös. Keltainen trikoo on Jätti-rätistä, olisiko vielä viimeksi ollut kun kävin.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos!