perjantai 25. huhtikuuta 2014

Haasteellinen veivi...

Pääsiäinen meni meillä keskimmäisen synttäreitä vietellen perheen, kummien ja sukulaisten seurassa. Sen vuoksi hieman hiljaisempaa blogimaailmassa.




Tilausompeluita hieman olen tehnyt mutta omat jääneet hieman paitsioon, mutta jotain edes sain valmiiksi.

Tämän viikon Savaway oli haastaa kanssaompelija tekemään saman aiheen mukaan jokin ompelus. Minä haastoin Mariiqan mukaan tekemään jotain missä on vetoketju, hänen bloginsa löytyy täältä. Minulla nuo vetoketjulliset työt jää usein tekemättä, sitten pakon edessä usein vasta.

Minulla on ollut leikattuna huppari jo pitkän aikaa isommalle neidolle niin päätin tehdä sen valmiiksi. Sopii hyvin kouluun ulkoliikuntatunnille jotka alkoivat tällä viikolla myös.




Kaavana Ob 4/2012 Funny fox 110/116cm pidennettynä, collarit oma kaava. Tämä oli sopivan kaponen kaava hoikkeliinille 127cm neidolle, uskon että tehdään kesäksi vielä toinenkin.

Huppuun pääsi hertta seikkailemaan, osaa hieman väritelty kangastussilla.





Taakse tein glitterisilityskalvosta perhosia liitelemään. Materiaalit Jätti-rätti, Sampsukka, Kangastukku, Inspiraatio ja oma jemma.




Mukavaa viikonloppua!




10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Lisukkeet tuo ilmettä yksiväriseen.

      Poista
  2. Onpa ihana huppari, tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Tyttö oli oikein tyytyväinen myös :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitoksia! Nämä kommentit piristävät aina ja tietää että joku käykin täällä :)

      Poista
  4. Todella kaunis setti, ihanat värit!

    VastaaPoista
  5. Hyvännäköinen setti! Tykkään väreistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sopivat kyllä hyvin yhteen värit.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos!