maanantai 16. toukokuuta 2016

Paperplane

Viimeisimmästä Ottobre -lehdestä oli ehdottomasti kokeiltava tätä Paperplane mekkokaavaa. 

Näistä tuli niin kivat! 

Pituutta saa olla kyllä lisää jos mekkona aikoo käyttää.
Tytöllä pituutta 132cm ja kaava 128cm.

Muokkasin pääntien pyöreäksi ja hihat/helmat tein kahdella tavalla mekkoihin. Ylemmän kankaan olen löytänyt Jätti-rätin palalaarista, tietoni mukaan Marimekkoa. Ja alempi Origami -jersey Majapuulta ostettua.




Origami -jersey on niin joustavaa että helmassa näkyy syöttäjän jäljet vaikka silitetty. Jos lähtevät sitten pesussa pois.




Toinen tyttö tilasi jo omansa myös. ;)



-Heidi

maanantai 9. toukokuuta 2016

Kesä ja Ommellen iloa

Kesä!

Se on täällä!

Minä nautin lämpimistä ilmoista ja niin lapsetkin kun ei tarvitse pukea ulkovaatteita.
Isoin tyttö sai ensimmäisenä lisää vaatetusta. Hänelle on niin kiva ommella kun kelpuuttaa lähes kaikki vaatteet mitä ehdotan tai teen. Ehkä siksi nuoremmat ovat jääneet paitsiolle.

Ensin pari painijanselkätoppia. Kaava on piirretty valmisvaatteesta ja muokattu siitä eri variaatiot. Toisessa on kaareva helma ja toiseen lisäsin lyhyen kellohelman. Caprit ovat myös uudet mutta aloitettu jo talvella jääden keskeneräisiksi. Nyt sain tehtyä valmiiksi ja ovat loistavasti istuvat ilman löysiä ryppyjä, kaava oma. Minulla jää helposti keskeneräiset koppaan välillä pitkäksikin aikaa.






Sitten ihana hempeä mekko. <3

Tämä oli myös keskeneräisten kopassa, hups!
Olin tehnyt tämän puoliksi ja suuresti ihmettelin että miksi pääntie on niin avonainen edessä? Mutta siihen tulikin syvään uurrettu takakappale. :D 
 Kaava taitaa olla muokkaus tuosta ylemmästä topista.




Taakse tuli yksityiskohdaksi trikoosuiroista tehty solmukuviointi. Hieman erikoisempi ja itseasiassa hauska kyllä. 
Kokeilin myös näihin kaikkiin reunojen huolitteluna erilaista tapaa minulle. Saumuroisin reunaan trikoo- tai resorikaitaleen ja kaksoisneulasin päältä. On paljon nopeampi tapa kuin resorilla kanttaaminen eri vaiheiden kanssa.


Kun vaatteista löytyy paljon eri kuoseja niin tehtiin myös uusi neutraalimpi lippahuivi. Pelkkä luonnonvalkoinen huivi olisi ehkä ollut tylsä niin lisäsin lippaan Eimass strasseja. Apuna strassien kiinnittämiseen käytin kyseisestä paikasta ostettua kynää, oli kyllä hyvä väline tuohon hommaan. (En valitettavasti pika katsomisella löytänyt suoraa linkkiä siihen.) 

Tyttö oli ihan haltioissaan tästä!



Kankaat ja tarvikkeet, Majapuu, Jonic textil, Jätti-rätti, Eurokangas ja Eimass.


Sitten vielä tärkeää asiaa!
Sain kunnian osallistua Ommellen iloa -hyväntekeväisyys haasteeseen.


Villa ja Villa -blogin puuhanaiset järjestävät hyväntekeväisyys haasteompeluun. Ompelemme 26 muun taitavan ompelijan kanssa vaatteita vähävaraisten perheiden lapsille. Koko tarinan pääset lukemaan täältä ja sieltä löytyvät ohjeet jos sinulla on mielessä perhe joka voisi osallistua haasteeseen.

Eikä tässä vielä kaikki! Koska Suomesta löytyy aivan ihania kangaskauppoja, joiden omistajilla on suuri sydän, olemme saaneet tähän mukaan seuraavat kangaskaupat.


He ovat lupautuneet lahjoittamaan haasteeseen ompelijoiden tarvitsemia kankaita. Kiitoksia jo tässä vaiheessa jokaiselle mukaan lähteneelle yritykselle! <3



Oikein mahtavaa viikonalkua kaikille! Nautitaan lämmöstä!



-Heidi

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Eläimelliset mekot

Löysin Jätti-rätin palalaarista hyvänlaatuisen tuntuista lintujerseytä niin se oli ostettava sieltä mukaani. Osaatteko sanoa mikä lintu mahtaa olla kyseessä? 

Nuorempi neito tykkäsi siitä ja halusi itselleen mekon.
Kokeiluun pääsi Ottobre 1/2016 Tropical mekko 128cm. (tyttö 131,5cm)



Lisäsin mekkoon pituutta 8cm ja hihansuut piti jatkaa 'resoreilla' joissa pitsisomistukset kun kangas ei riittänyt.
Poseraaminen on joskus hankalaa, mielestäni menee vain vanhetessa vaikeammaksi kun täytyy esittää. :)


Iso siskolle tein samalla kaavalla yömekon Viljamin puodin Puudeleista. 
Tähän on lisätty 2cm hihanpituutta ja helmaan 18cm. (tyttö 141cm)  
Kaava pääsee ehdottomasti uudelleen käyttöön ehkä hieman kavennettuna, ainakin isommalle.



Hyvää yötä!

Ja oikein hyvää alkavaa viikkoa! :)



-Heidi

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kimaltavaa

Taas esittelyssä voimistelupuku, nyt vaihdettiin rytmisen lajiin.

Tyttö puhui pitkään hihattomasta puvusta ja olihan se kokeiltava. Kun tekee yhden työn niin flow jää päälle ja innostuu jo suunnittelemaan seuraavaa. Vieläkin monta ideaa pyörii päässä. :)





Turkoosi kukkakoriste on Eurokankaan erikoisjuhlakangasta, oikein passeli myös tähän tarkoitukseen. Ja oli muuten nopea tehdä. Tällä kertaa ompelin jalanteille kujat, ne ovat napakammat käytössä niin ei vilku alkkarit. Ja kokeilussa oli myös uusi ompelujärjestys eli housuosa erillisenä kiinnitettiin viimeisenä. Näin etuosasta tulee huomaamattomampi tuon helman kohdalta.



Tarvikkeet Move, Eurokangas ja Jätti-rätti.




-Heidi

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kilpa-aerobic puku

Heippa, pitkästä aikaan!


Ompeluita ja muutakin näpertämistä on kyllä tehty mutta niiden esille tuominen on ollut takkuavaa. Jos tämä kevät edes piristäisi ja innostaisi taas ahkerammin bloggaamaan.


Tänään esittelyssä kilpa-aerobic puku.
Sopivasti väri sopii HommaHuoneen värihaasteeseen myös, huhtikuun vihreä.

Minulta tilattiin aerobic puku ja tunnetusti olen huono kieltäytymään pyynnöistä. Tämän työn myötä oppisin uusia tekniikoita ja asioita myös, mikä on todella hyvä. Ensikertaa maalasin lycraa ja nyt on tiedossa aerobic puvun mallin vaatimukset. Ja piiloketjun ompelu lycraan ei ollut kyllä ihan helppoa. Mutta siinä se nyt kumminkin on! Sovituksia puku vaati neljä kertaa kun kaulus tuotti ongelmia minulle ja koepuvun tein myös. Kokoa puvulla on n.160cm.




Kankaana paksumpi lycra Kangastukusta, väreinä neonvihreä, naturel ja musta. Tummempi vihreä kuviointi on tehty siveltimellä maalaamalla Vallejo textile color- värillä. Synteettiselle kankaalle on paljon vähemmän tarjolla kangasvärejä kuin luonnonkuiduille. Löysin lopulta kaksikin vaihtoehtoa Taidetarvike Flyctmanilta, sain myös huippunopealla toimituksella tavarat kotiin. Positiivistä värissä oli myös se ettei sitä tarvinnut silittää. Toivottovasti väri pysyy hyvänä myös pesussa mutta onneksi pukuja ei kovin usein tarvitse pestä. Loppukoristelut tilaaja tekee itse pukuun.



Aurinkoinen lauantai takana ja toivottavasti näitä keväisiä hienoja ilmoja tulee runsaasti lisää.
Mukavaa tulevaa sunnuntaita myös!




-Heidi

maanantai 15. helmikuuta 2016

Peaches dress

Pastelliset värit ovat aina kuuluneet meidän perheen vaatekaappeihin. Suosikkeja taitaa olla minttu, vaalea turkoosi ja vaalean punainen.

Hommahuoneen värihaasteessa on siis aiheena helmikuussa pastellivärit. 
Yritän itse osallistua joka kuukausi haasteeseen mukaan.


Kaivelin Eurokankaassa palalaatikoita ja sieltä nappasin persikkaisen pehmeän glitterityllin mukaani. Mieleeni oli jäänyt Nappinjan omistajan itse tekemä mekko jossa oli kuvaraporttiin yhdistetty tyllihelma. Ja sellainen oli siis tehtävä! 
Onnekseni kankaita löytyy kotoa aika paljon ja näiden kaveriksi oli oikein sopiva inka-tyylinen trikoo.

Persikka ei ole kyllä niihin lemppareihin koskaan kuulunut mutta tässä toimii!



Kaavana on käytetty Ob 6/14 Climbing flowers mekon yläosaa muokattuna lyhyt hihaiseksi. Leggareiden kaava oma.


Hihoihin lisäsin kaitaleet reunaan ja käänsin päälle, alhaalla aputikkaus että pysyisi oikein paikoillaan.


Tyttö halusi laittaa kaulaansa sulkakorun joka tehtiin viikonloppuna Fimo-massasta. Yksinkertainen mutta kiva siitä tuli.


Myös Animator prinsessat saivat uudet mekot ja pitsileggarit. Näissä on hyödynnetty käyttämättä jääneitä pitsisiä alushousuja. :)



Tarvikkeet Nappinja, Eurokangas, Jätti-rätti ja Kangaskapina.


Niin ja arvonnan toiseen voittajaan en ole saanut yhteyttä. 
Eli Nina laitappa viestiä tulemaan!


Mukavaa alkavaa viikkoa teille!




-Heidi


torstai 4. helmikuuta 2016

Pastellinen pikkumies ja arvonnan voittajat.


Kun toin tämän kankaan kotiin joskus niin poika toivoi sitä itselleen. Kankaan on suunnitellut taitava Sari Pelho.

Vaaleanpunainen ei niinkään ole poikien väri mielestäni niin leikkasin boxerit Pikkumies kaavalla, Ottobre 6/10. Kyllä ne jalkaan laitettiin vaikka mielipide oli jo hieman muuttunut kun olivat pidempään ompelematta. :)





Hyvin näyttää istuvan päälle niin täytyy tehdä lisää. 
Mies tilasi myös itselleen ehjiä boxereita. :)


Tarvikkeet Majapuu ja Jätti-rätti.


Arvonta on myös suoritettu ja onni suosi kahta onnekasta.

Viljamin Puodin Hattarakekkerit lähtevät Ninalle.

Paapiin Raksu lähtee Humielalle.


Laittakaa viestiä tulemaan heidi.kivela1@gmail.com niin saadaan kankaat postiin.


Onnea voittajille!




-Heidi




lauantai 30. tammikuuta 2016

Pitsiunelmia

Tammikuun haasteeni on ollut aika vaisu. Yhtään kangasta tai tarviketta en ostanut, eli onnistuin! Olen aika vähän jaksanut iltaisin ommella niin metritkään ei ole huimat. Tammikuun saldoksi tuli -8,6m. Tästä olisi hyvä vielä jatkaa niukalla linjalla niin saisi ompsun siivottua kunnolla. 


Tänään tyttö pääsi häihin esiintymään harrastuksen puolesta. Pukukoodi oli valkoista keiju-/lumihiutalemaista.

Viimetipassa sain ommeltua tyllialushameen ja siihen pitsisen kellohameen päälle.
Hameen kanssa puettiin toppi ja paljetti bolero.



Yritimme ottaa ulkona myös kuvia mutta oli liian kylmä. :)



Nyt on viimeiset hetket osallistua vielä arvontaan. 
Sen löydät täältä.




-Heidi

maanantai 18. tammikuuta 2016

Värihaaste, tammikuun sininen.

HommaHuoneen Sanne-Maija järjestää hauskan koko vuoden kestävän värihaasteen. 

Joka kuukausi on väri jonka mukaan tehdään jokin käsityö, ei siis pelkästään ommeltuna. Tämän mukana tulee ommeltua kivasti koko vuosi niin olin ehdottomasti mukana. 

Tammikuun värinä on sininen.
Itse en kovin pidä sinisestä mutta sävyjä on monia niin kyllä niitäkin omasta kaapista löytyy hieman. Luulin ettei minulta löydy montaakaan sinistä kangasta mutta valinnanvaraa olikin paljon.

Olen tästä työstä erittäin tyytyväinen ja innostunut!
En uskonut että saan kunnollista takkia aikaiseksi lycrasta mutta se onnistuikin yli odotusten. Tein vanhemmalle tytölle voimistelu treeneihin takin ja caprit.




Takki on kuositeltu perus paidan kaavasta ja caprit myös omaa käsialaa. Housuissa on sivusauma joka kiertää eteen ja ryppyä takakappaleen puolella. Ihmettelen mikä idea se oli sinne tehdä kun toimisi edessä paremmin, seuraavaksi sitten oikein päin. :)




Voimistelussa käytetään päkiätossuja ja meillä on jo aika monet olleet kierrossa. Kokeilinkin että voisiko niitä tehdä myös itse. Onnistui! Kaava on kopioitu kaupan tossuista. Olen käyttänyt materiaalina poron nahkaa, reunaan laiton foe-nauhaa ja peruskuminauhaa kiinnitys lenkkeihin. Yleensä tossut ovat vaaleanruskeat mutta minulta ei löytynyt sen sävyistä materiaalia, täytyy siis etsiä että voi tehdä 'oikean' väriset myös kisoihin.




Materiaalit ja tarvikkeet Eurokangas, Jätti-rätti ja Kangastukku.


Minun 3-vuotis arvontani on myös vielä käynnissä kuun vaihteeseen. 
Käykää osallistumassa!



-Heidi

perjantai 15. tammikuuta 2016

Black Rose

Pidän tammikuussa kankaatonta eli yhtään uutta kangasta/tarviketta ei saa ostaa. Hyvin olen saanut pidettyä päätökseni ja voisin hyvin jatkaa helmikuun myös. 
Olen armoton hamstraaja! (Varsinkin ompelujuttujen suhteen.) Mitään ei oikein saisi heittää pois ja kaikkea täytyy olla saatavilla. Jos näin saisi edes hieman varastoa pienemmäksi niin hyvä olisi. :)


Muutamia vaatteita olen saanut tehtyä, yhteensä -4,5m. 
Eikä muuten näy missään! :D

Tytölle kokeiluun scuba -kankaasta takki.
Kaava on muokattu peruspaidan kaavasta ja aika toimiva tuli. Olin merkannut kaavaan 116cm mutta on juuri sopivan väljä tytölle, pituutta laitoin kyllä lisää. Pääntietä täytyy hieman pienentää ettei kaulus olisi noin laaja.

Mieluinen oli tytölle!






Scuba on Jätti-rätistä löydetty. Eikä muuten sovi ollenkaan kuiville käsille, tulee helposti nukkaa pintaan. Katsotaan miten käytössä käyttäytyy että kestääkö. 


Muistakaa myös arvonta! ;)



-Heidi