sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Rytminen voimistelu

Meillä oli viikko sitten seuraavan tason isommat kilpailut eli luokkakilpailut tytöllä. Tässä tasossa on jo väline mukana ja paljon uusia haasteita myös kilpailijalle. Pitihän sitä myös uusi puku saada. :)
Pituutta neidille on vuodessa tullut niin vanha puku alkoi kiristää korkeudesta. Tyttö suunnitteli itse pukua ja minä tein hieman sen pohjalta kuvioita.




Kankaat löytyivät omista varastoista. Tähän valikoitui harmaa lycra ja pinkki joustopitsi, molemmat Eurokankaasta ja ihokas Move. Koristeluun käytin pitsistä kukkia, kimaltavaa valkoista lycraa ja tumman harmaata kimallekoriste kangasta.

Helman taisin leikata väärään suuntaan kun pääsee kääntymään. Se täytyy vielä korjata ennen seuraavia kisoja. Notkoselkäiselle neidille jää myös väljyyttä liikaa selkään kun en taaskaan saanut kaavoitettua pois tuota. Aina on jotain parannettavaa niin täytyy varmaan ommella uusi puku vielä kun on enemmän aikaa.


Kukkien ympärille laitoin Tulip Glitter liimaa, väri Silver. Harmaiden suikaleiden ympärillä on Waco Glamour liner, väri Silber. Koristeena myös Swarowskin kirkkaita/tumman pinkkejä strasseja ja valkoisia paljetteja. Liimana käytin strasseille sopivaa Rayher Schmuckstein Kleber. (Hävitin jo kerran tämän niin laitan muistiin itselle.) Pinkkiin hihaan värjäsin muutaman kukan hopealla kangasvärillä.





Mukavaa alkavaa viikkoa teille!

Minä joudun huomenna piikille ja hammaslääkäriin mutta pakkohan niissä on käydä. :(




-Heidi

12 kommenttia:

  1. Tämä on aivan mielettömän hieno! Vau!

    VastaaPoista
  2. Nämä on kyllä sellaista taidokasta käsityötä parhaimmillaan, aivan upea lopputulos taas! Täälläkin hammaslääkärikäynti tällä viikolla edessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Mitä ei opettelisi lapsensa eteen tekemään. :) Kamala paikka se on, menen taas jo uudelleen.

      Poista
  3. Kyllä varmasti on tyttäresi onnellinen kun hänellä on noin ihanan taitava äiti. Upea puku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tätä osaa arvostaa kun saa toivoa sellaista mitä mieleen tulee. Ja kiitos kovasti Anne! :)

      Poista
  4. Upea puku! Ihailen aina näitä voimistelu-, tanssi- ja luistelupukuja, niissä on valtavan upeita koristeita ja monesti niihin saa uppoamaan paljon aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Hanna Mi! Saa näihin hyvinkin menemään aikaa. Itse oikasin paljettejen kanssa ja olen liimannut ne. Tanssipukua olisikin mielenkiintoista tehdä ;)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos!