lauantai 23. marraskuuta 2013

Iiisooo Koilaaa.....hau, hau, hau!

Loppuvuoden kiireet ovat hieman hiljentäneet taas vauhtiani tai blogaamisia, kyllä sitä vauhtia riittää tämän ulkopuolella. 


Omille oli pakko saada jotain keskeneräisiä valmiikisi. Poika oli niin innoissaan kun näki uudet paitansa.

'Isooo koilaaa. Hau, hau, hauuuuu!' 
Ja meidän pikku miehellä on kaikki isoa nykyisin. ;)




Paidan kaava varmaankin On the road 80/86cm. Oli sen verran tuolla kesken että nyt ihan sopiva eli pian saa jo laittaa kiertoon. Kankaat Nosh ja Majapuu, resorista ei muistia.




Paidoille tein kaveriksi housut kokeilumielellä, inspiraation sain Mutturalla blogista. Kaavana tiikerit pienillä muokkauksilla, farkkujersey Kangastukku ja resori Royal-tuote. Käytettävät vaikka näissä ei kaikki todellakaan mennyt putkeen kun tikkasin taskut ensin eteen lahkeisiin :D.




Loisteputki valossa tulee liiankin valoisia kuvia kun kuvaa ripeästi, mutta koittakaa kestää :)

torstai 14. marraskuuta 2013

Ihka ensimmäinen bodyni mun

Jeee, sain sen ajoissa valmiiksi ja näyttääkin ihan toimivalta.

Tuttuni pyysi minua tekemään lahjaksi Islantiin ystävänsä tulevalle tytölle bodyn joka olisi oikein tyttömäinen. Kankaaksi valikoitui Noshin cute kitten ja ihan ensimmäinen body kaavoitukseni. Myös nappilistan tein ekaa kertaa ja ihan ok tuli mutta tekemistä sai pähkäillä.




Sain jo lokakuun puollella haasteen Yksi pieni käsityöblogin Annelta.

Haaste menee seuraavanlaisesti: 
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastaja on valinnut.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastajan tulee valita 11 blogia, joissa on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut, ja kenet sinä haastat.
6. Ei takaisin haastamista. 


Olen samaan haasteeseen osallistunut jo aiemmin niin nyt vain vastaan kysymyksiin.


1. Mitä kuulet juuri nyt? Lasten leikkien ääntä.
2. Jos olisit sakset, millaiset sakset olisit? Luultavasti hyvin tylsät.
3. Tapetti vai maali? Maali.
4. Mottosi? Minä itse!
5. Milloin olet muuttanut viimeksi? Lähes kuusi vuotta sitten.
6. Minkä käsityön sait viimeksi valmiiksi? Yllä olevan bodyn.
7. Mandariini vai omena? Mandariini ehdottomasti.
8. Nautitko kynttilöistä? Eipäs tule polteltua.
9. Pohjoisin paikka missä olet käynyt? Olisikos se Enontekiö varmaan.
10. Eteläisin paikka missä olet käynyt? Jos mennään rajojen ulkopuolelle niin Kanaria.
11. Maailma olisi parempi paikka, jos... toiset otettaisiin myös huomioon.


Kiitos haasteesta mutta aika ei anna periksi enempää.

Tässä myös muutama ajan kuluttaja eli myyjäisjuttuja.







Mukavaa loppuviikkoa!



perjantai 25. lokakuuta 2013

Rytminen voimistelupuku

Sain kunniakseni tehdä tyttäreni rytmisen joukkuevoimistelun kisapuvut tulevalle kaudelle.

Hän kuuluu Flex seuran Fionat-ryhmään jossa on mukana 5-9 vuotiaita tyttöjä 11kpl.







Kaava oma, lycra Kangastukusta, kumpparit Jätti-rätti ja hapsunauha Flextex.


Mukavaa viikonloppua! Ja me kannustamme sunnuntaisissa kisoissa tyttöjä. :)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Taitavat puikon heiluttelijat

Sain anopilta tuomisia myyjäisistä. En muista mistä.

Aivan ihanat kudotut sormikkaat ja kirjoneulelapaset. Kutsutaanko musta/valkoisia sellaisiksi?





Ja siskoni tekaisi tytölle ihanat värikkäät villasukat. Hän on oikein kutomisen monitaituri ja kateellisena aina ihastelen hänen osaamistaan. Minulla ei riitä hermot tähän hommaan ja sen opetteluun, ehkä sitten vanhoilla päivillä :).




Vanhin neito täytti viimeviikolla 7v. Kylläpäs aika rientää.

Tässä kakkukokeiluni, kirjan ja Kinuskikissan vinkeillä.




perjantai 11. lokakuuta 2013

Raglan, mausteilla tai ilman eli pertsaa

Tilauksesta tein muutaman pitkähihaisen paidan omalla 122cm raglan kaavalla. Yksi peruspaita mallinen myös mukana mausteilla.









Traktori jersey Royal-tuotteelta jonka suunnitellut Maitotyttö, työkone jersey samasta paikasta, kirahvi jersey hamsuista, yksivärinen musta jersey Kangastukusta ja resori myös Royalilta.

Oma poika sai loppupaloista myös paidat kaulasta tuli vaan liian avonainen ja kaverina sävyyn sopivat housut. Hän ei ole koskaan aikaisemmin ollut kankaista innostunut kuin nyt, traktorit ja koneet on pop!





Housujen kaavat omia myös, velour Royal-tuote ja joustocollege Kvk.

Meidän hymypojan kuvien myötä oikein hyvää alkavaa viikonloppua! :D



keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Roosanauha 4.10


Tiedätkö mikä on Roosanauha?
Se on rintasyövän kansainvälinen symboli.

Kuulun innovatiiviseen ja lämminsydämiseen ompeluporukkaan joka haluaa olla mukana tekemässä hyvää!

4.10 on virallinen Roosanauha päivä ja olemme keksineet tempauksen jolla keräämme rahaa huutokaupan avulla omaan lahjoituspottiimme!

Ompelemme tuotteita joissa kaikissa on jotain pinkkiä!
Sen jälkeen pe aamusta alkaen ne laitetaan Piilon sivulle Huutokauppakansioon josta voit huutaa itsellesi uniikin käsityön!
Huutokauppa on voimassa iltaan 20.00 asti jonka jälkeen voitetun tuotteen summa maksetaan suoraan ilman välikäsiä perustamamme keräyksen sivulle;


Sen jälkeen huutamasi tuote postitetaan sinulle ompelijan toimesta.
Hyvä mieli tulee jo välittömästä sydämestä.

Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!

Lahjoituksen pottiin voi toki tehdä vaikka ei huutokauppaan osallistuisikaan.Uskon että jokainen euro hyvälle asialle on tärkeä!

Ps. Tätä saa ja kannattaa jakaa!





Minun pienehkö panokseni tähän hyvään kamppanjaan!



Lasten tuubihuivi yksinkertaisena kaulalle, kangas Noshin Cute kitten interlock ja koristeena saumassa rypytys jossa puuvillapitsinauha Jätti-rätistä.


Lasten tuubihuivi kaksinkertaisena kaulalle, kangas Michas stoffecke interlock laatua ja koristeena brodyyria rypytetyssä saumassa.


Aikuiselle tuubihuivi kaksinkertaisena kaulalle, kangas Jätti-rätistä neonpinkkiä ohutta trikoota ja saumassa puuvillapitsi pypytettynä.


Osallistukaa ihmeessä ja levittäkää pinkkiä sanomaa! <3



tiistai 24. syyskuuta 2013

Tiikeri tiellä

Hyvän ystäväni tyttö täytti vuoden ja synttäreitä vietettiin menneenä viikonloppuna. Lahjaksi tekaisin talveen neulostunikan ja collarihousut.



Housut ovat tehty Tiikeri kaavalla Ob 1/13 ja tunika On the road Ob 1/13 paidan kaavaa apuna käyttäen. College Jätti-rätistä, pupu neulos Murulta ja pinkki resori Kangastukusta.


Myyntiin tein muutaman pinnityynyn, sopivat mielestäni hyvin kaverisynttäri lahjoiksi lisukkeiden kera. Kankaat Ek, Jätti-rätti, Va-rit ja nauhat Tiimari, Jätti-rätti.



maanantai 23. syyskuuta 2013

Kaapintäytettä nirsoillen

Pituutta on tainnut jokaisella lapsukaisella tulla kesässä monta senttiä ja se näkyy vaatteissa. Ne ovat lyhyitä!
Vanhimmalle on jo aika hankalaa tehdä mitään mieluista, vaatteista nirsoillaan jo aika tavalla.

Tässä muutamat kokeilut, onnistuneita ja vähemmän onnistuneita.

Yömekkonen pehmeästä Nosh organics cute kitten interlockista, kaava oma jossa pyöristetyt helmanreunat. Resori on Kangastukusta olisiko vaalea turkoosi, minulla ei ollut mitään väreihin sopivaa ja valitsin ihan erisävyisen ja mitä enemmän katson tätä niin tykkään kyllä.



Collarit omalla kaavalla joissa lahkeissa ryppykoristukset, aniliini college Jätti-rätistä ja resori Kangastukusta.



Kokeilin myös Lidlin leimasinta ensimäisen kerran :).


Toiset tein ympyrätaskuilla jossa raakareuna koristukset, loistavan idean sain Ompelua ja sillä siisti -blogista. Nämä vain ei kelvanneet päälle kuin yhden kerran ja siskolle liian kaposet :(. Taskut olivat liian erikoiset, 'En tykkää' kuulemma. Sama kaava ja kangas kuin edellä.


Tässä tämä äidin mielestä epäonnisempi ompelu, idea ja toteutus ei kohdanneet mutta käyttöön kyllä tuli. Tunika tuollaisella kerroshihalla ja pidennetty helma takaa, muokattu omasta raglanmekko kaavasta. Ostin siskolle kirppikseltä paidan jossa tämän tyyppiset hihat ja ovat hauskat hieman erilaiset. Siinä ne olivat perus hihapyöriöllä ja rypytyksellä, näyttävät niin myös paremmilta eli uudelleen testiin :).


Innostuin virkkaamisesta ja tein tähän koristeeksi pienen pitsin kirjasta 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin/Melody Griffiths. Lankana Novitan Miami.


Ja nämä epäonniset leggarit tulivat ensimäisen käytön jälkeen koulusta reikä polvessa. *huokaus* Kaava sama kuin edellä ja trikoo Jätti-rätistä.



Mukavaa viikonalkua kaikille! Ja nyt päästään sienestämään :).











keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Venytään ja vanutaan

Syksy ja kiireet alkaneet!

Äidin harrastukset jäävät vähemmälle kun lapset kasvaa ja heidän menot menevät edelle.

Isompi neidoista aloitti rytmisen joukkuevoimistelun ja pienempi perusjumpan kotikulmilla. Harrastuksissa saadaan mennä 3 krt viikossa vaikka vasta aloitettiin. 

Mutta kivaahan se on!








Kuvaamiset alkavat olla pakkopullaa lapsille mutta hauskoja kuvia saatiin silti :).

Paapiin linnunratajersey Majapuulta, samoin tapettijersey. Turkoosi joustocollari Kestovaippakaupasta, valkoinen joustocollari lahjoitus ja resori joustopitseineen Jätti-rätistä.

Kaavat omia ja vaatii vielä hiomista, neidoille kyllä kelpasi.


lauantai 14. syyskuuta 2013

Viljamin puudeli -Savaveivaus

Saumanvara ryhmässä järjestetään todella hauskoja haaste ompeluita perjantai-iltaisin. Tällä kertaa yhteistyössä oli Viljamin puoti, haasteessa tutustu Helsinkiläiseen. Tässä oli siis kolmen ryhmä, yksi Helsingistä ja kaksi ulkopaikkakuntalaista. Tämä kuullosti niin kivalta ja todella haasteelta kun ei tiennyt edes materiaalia. Viljamin puoti siis lahjoitti kaikille kangaspalat, näitä olivat vihreä puudelitikoo, lila puudelipuuvilla ja keltainen puudelipuuvilla.




Minun kankaastani tuli tällainen.




Jumppa-/uimapussi jossa olkahihnat, kaava vapaasti leikelty.

Puudeli puuvilla siis Viljamilta, pilkkupuuvilla ja satiininauha Jätti-rätti, kosteutta pitävä kangas välissä Kangastukku, pitsiliina kirppikseltä ja kukkanapit Riemuli.





Mukavaa viikonloppua!